Perussuomalaisista eronnut piirijohtaja liittyi kokoomukseen

Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana toiminut Janne Aso erosi perussuomalaisista Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan jälkeen.

  • HUOM! EMBARGO 2.7.2017 klo 00.01 /// LKS 20170702 LKS 20170409 Kokoomuksen ilmapalloja ja alkuillan tunnelmaa kokoomuksen vaalivalvojaisissa kuntavaalien vaalipäivänä ravintola Maxinessa Helsingissä sunnuntaina 9. huhtikuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

    Perussuomalaisten entinen piirijohtaja löysi poliittisen kodin kokoomuksesta.

    ()

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana toiminut Janne Aso on eronnut perussuomalaisista. Hänet on hyväksytty kokoomuksen jäseneksi.

Aso toimii Kaarinassa kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Kokoomuksen Kaarinan valtuustoryhmän koko kasvaa näin kuuteentoista valtuutettuun.

Aso kertoo harkinneensa omaa poliittista kotiaan siitä asti, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Aso luopui piirin puheenjohtajan tehtävistä kesäkuun lopulla. Hän kertoo saaneen yhteydenottoja eri puolueesta.

– Kokoomus on puolueena uskottava keskustaoikeistolainen kansanpuolue ja vaikuttava toimija, jonka tehtävänä on parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia sekä kehittää yhteiskuntaa, Aso perustelee valintaansa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.