Sunnuntaista pilvinen ja sateinen

Sää viilenee ja koko maassa on luvassa sadekuuroja.

  • LKS 20170802 Mies kävelee sateenvarjon kanssa vesisateessa Helsingissä keskiviikkoaamuna 2. elokuuta 2017. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

    Sadekuuroja on luvassa koko maahan.

    ()

Koko maassa on sunnuntaina luvassa pilvinen tai puolipilvinen sää ja monin paikoin myös sadekuuroja, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lapissa esiintyy varsinkin lännessä ja pohjoisessa myös jatkuvampaa sadetta. Sää selkiintyy yöllä. Päivän ylin lämpötila vaihtelee enimmäkseen kolmentoista ja seitsemäntoista asteen haarukassa, mutta alueen luoteisosassa voidaan jäädä kymmeneenkin asteeseen. Yön alin lämpötila vaihtelee kolmen ja kahdeksan asteen välimaastossa.

Muualla maassa esiintyy etenkin myöhemmin iltapäivällä ja illalla lounaasta alkaen paikoin myös ukkosta, joka vou yltyä rajuksikin. Sää selkiintyy yöllä lännestä alkaen. Päivän ylin lämpötila liikkuu enimmäkseen viidentoista ja yhdeksäntoista asteen välillä, mutta maan eteläisimmässä ja itäisimmässä osassa voidaan päästä jopa vähän yli 20 asteen lukemiin. Yöllä on alimmillaan kuudesta kymmeneen astetta.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.